Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

                                             MAKKOSEN BLOGI 30.3.2006

Heippa vaan kaikki.

Taas on päiviä kulunut edellisestä blogista. Tuli sopiva hetki sitä kirjoittaa ja nyt siis istutaan koneen ääressä.

Ensimmäiseksi haluan oikaista seuraavan jutun. EN ole ollut kenenkään luona yötä vaan joka yö täällä kämpillä. Tomaksen haastattelusta sai sen kuvan että olin ollut petrin ja tomaksen kanssa jonkun tytön luona yötä sunnuntaina vaikka todellisuudessa kävelin poikien kanssa jatkoille Onnelaillan jälkeen ja poistuin kämpille syötyäni siellä jatkoilla hampurilaisen.

Keskiviikkona meillä oli opiskelijabileet, osasin odottaa heikkoa menestystä, koska ei yhden päivän markkinoinnilla saa aikaan minkäänlaisia bileitä, hyvät bileet vaatii huolellisen valmistelun ja markkinoinnin. Oli myös plus-miinus äänestys,sain yllätyksekseni eniten plussia ja jouduin siis nimeämään Danielille vastaehdokkaan, nimesin siihen Kajn. Kaj on ollut ymmärrettävästi aika vaisuna nimeämiseni jälkeen. Syyt miksi kaj joutui äänestykseen on mielessäni selvät mutta en tiedä osaanko/haluanko niitä kirjoittaa.

Koti-ikävä jatkuu, ikävä perhettäni ja ystäviäni. Sain luvan tavata perheeni ja ilmeisesti viikon kuluttua näen heidät! Joo,nyt vissiin pitää lähteä töihin, soittelen levyjä tänään alakerrassa. Oli taas niin synkkä viesti niin laitan taas pikku kevennyksen:

Kaksi herrasmiestä mietti, mistä saisivat noin ensihätään hieman alkoholipitoista juotavaa. Rahaakaan ei ollut kuin kymppi. Sitten toinen keksi:
-Käypäs hakemassa kioskilta pätkä makkaraa. Kaveri kävi hakemassa ja kysyi: -No, mitäs tällä nyt sitten? -No sitten vaan suunnataan kohti ravintolaa! Miehet marssivat ravintolaan, änkesivät ahterinsa johonkin pöytään ja tilasivat kalliita juomia sen kuin ehtivät.
-Tuota... mitenkäs meinaat maksaa tämän kaiken? huolestui toinen. -No katsos. Mulla on ovela suunnitelma. Kun tulee maksun aika, minä änkeän tämän makkaran housuistani pullottamaan ja sinä käyt lattialle nuolemaan sitä. Tuo portsari näkyy olevan tuommoinen nykyajan skinheadi joten kunhan portsari huomaa meidän puuhat niin me lennetään kaaressa pihalle ja maksu unohtuu!
Niin tehtiin ja suunnitelma toimikin loistavasti. Iloisessa nousuhumalassa kaverukset suuntasivat kohti toista ravintolaa. Samoin kävi sielläkin, ja illan mittaan monessa muussakin paikassa.
Seitsemännen ravintolan jälkeen toinen lausahti: -Thuota... nyt alkoi vähän hiukomaan. Heithäpäs shitä makkaraa tänne... -Thäh..? Makkaraa...? Sehän jäi jo shinne enshimmäiseen ravintolaan!!
 

©2017 Baari - suntuubi.com