Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

                                                 MIRAN BLOGI 16.5.2006

Minä.
Uskon.
Muutokseen.
Maailmaan.
Rakkauteen.

Suurimpiin uNelmiin, ei enempää, ei vähempääkään. Kaikki mikä voi sattua, yleensä sattuu.. niin se paraskin. (mitä se sitten ikinä onkin.. hitsu,.. ainakin SUURI SEIKKAILU!!!!)

MiruMauMahdotonMuuttuvaNainenIhminen.Minä vain,aivan tavallinen!

Oli kaunis hetki, tärkeä, sunnuntaina.

Äitienpäivä; minä, minun rakkaani. Muistin taas mistä tulen, tunnen tutun maan jalkojeni alla. Niiden paljaiden;-) ..he tulivat, kaikki.. siskot, mama ja isäni. Minun rakkain aarteeni, Sara-tyttöni, parannettu versio itsestäni, omansa, rohkea.. Julius-lapsi, maailman somin. Sydämeni lapsi. He olivat ja jättivät jälkensä jotain itsestään, joka on täällä, kanssani. Jäi..

Ikävä. Ja nyt tiedän miksi jaksan.. vaikka tiedän minä muutenkin, kuinka voisin unohtaa!!! Sydän muistaa vaikka keho kuljettaa.

On pian kesä, vihreä maa. Hyttyset. Laituri, hiljainen aaltojen loiske. Poikaystävä, nyt, kun aikalisä loppui, loppumattomat suudelmat.. nekin;-) Loppumattomat kesäyöt.. taidan olla parantumaton romantikko..!!!(OLENolEnOlEn)))

Sunnuntai-iltana vastasin haastattelussa kysymykseen pahimmasta muistostani.. jouduin sinne, lähes hajosin. Olin väsynyt, suora oli ohi, en ollut syönyt, tehnyt vain.. ja huomasin vastaavani, puhuvani asioista, jotka ovat liian kipeitä maailman kanssa jaettavaksi. Silti tein niin, se ikään kuin tuli minuun, pakotti vastaamaan. Siitä miksi nauran, löydän huumorin kaikkialta, pienistä hetkistä onnen, itsestäni, voiman, lämmön, armonkin. Miksi olen minä.

Koska olen tehty sellaiseksi. Koska olen pakottanut itseni oppimaan, itseni, nöyryyttä. Koska joka päivä valitsen, uudelleen ja uudelleen, mitä tekee paras minä. Ja koko ajan se on helpompaa, joka hetki välttämättömämpi edellistä. Lopulta se muuttui minuksi, minä valoksi..

Välillä kaadun. Ja silloin muistan sen pitkän tien, päätöksen, halun etsiä ja löytää, ymmärtää. Ja muistan lempeyden, myös, hyvä tavaton, sanon!! myös itseäni kohtaan, otan itseäni kädestä ja sanon itselleni. .inte gör det någonting.. kaikki on hyvin! ..sinä pieni, rohkea nainen.. Ja taas ..mennään. Uudelleen.

Taivun, taivun vaan en taitu.

Tämä hetki, maailmamme, reality-todellisuus, on välillä aivan liian hurjaa.. välillä lähes siedettävää.. Usein hauskaakin.. en enää tiedä mistä olisin eniten huolissani;- )näistä vaihtoehdoista, siis.. virnistää.

Meillä on hyvin vähän todellisia vaihtoehtoja, liikkumavaraa. Valinnanvapauttakaan?.. niiiin, tiesin sen.

Elämme silti, minkä osaamme, kykyjemme mukaan, työskentelemme, minkä pystymme,(menen eteenpäin enää tahdonvoimalla!!), silti olemme tässä tv-todellisuudessa, illuusioiden mediassa riittämättömät (vaikka muuten täydelliset, itsenämme, siellä missä meitä rakastetaan oman ansiomme mukaan.. usein jopa siitä huolimatta,-)) Itsellemme oikeat, vaikkakin vain sille uskolliset, kun muu on mahdotonta, liian kaukana. Jos julkisuus on sitä.. se on aika kylmä paikka.. kai? ..mutta ravintola on lämmin, teidän sananne, hymynne parhaat palkinnot, vaikka muitakin on;-)

Kuitenkin niin lähellä!!! Oikeasti, hei AIKUISTENOIKEESTI olemassa!!!

Kiitos teille ,te kiltit, kauniista sanoistanne, tuestanne, ymmärryksestä.. olette minulle olemassa, merkitsette enemmän kuin arvaattekaan. Tai ehkä arvaattekin,

teidän,
Mirumau Kiitollinen

..Ja arvatkaa mitä.. tunnustan, pelkään ,aivan armottomasti, ehei, en putoamista!.. vaan sitä KESKIVIIKON STAND-UP ESITYSTÄ!!!!!! (Mutta, sanon vaan, älkää kertoko eteenpäin;-))

(MIeluummin tanssisin stringeissä ripaskaa!!! !Ja sitäkään EN normaalioloissa tekisi, en edes harkitsisi!!!!)

ooijooioofjnnjknvönhdqögghögweeegjööhkäääääääääääääeöo

MiruMau, kohta unessa, joka toistunut, aina ja ikuisesti.., tyhjä lava, hirveästi ihmisiä.. esitys.. jonka sanoja ei muista.. seisoo vain. On liian pieni niin suurelle lavalle, jäykkä kuin seiväs, kummituseläin, silmät täynnä kauhua..

Hihitän, siis. Hymyilen, itselleni. Otan pienen käden käteeni, halaan sitä pikkuista otusta, joka olin minä, olen minä; otan syliin.. vien lavalle, sydäntäni lähellä. Maailmassa, muistaakseni, on, ihan oikeita ongelmia.. ja kestän sen, jos hetken tuntuu.. se tuo perspektiiviä.. kai? Ja on, hei, enintään noloa.. sillehän jo nauraa kymmenen vuoden kuluttua;-)

Virnistää,
MiruMatkalla

©2019 Baari - suntuubi.com